Pelasimme sunnuntaina F-poolin turnauksen Parikkalassa. Lähdimme matkaan puoli kahdeksan aikaan. Kun päästiin perille, kävimme juoksemassa pienen lenkin. Sen jälkeen laiteltiin pelikamoja päälle ja mentiin lämmittelemään. 
Ensimmäisen pelin pelasimme PuMaa vastaan, sen voitimme hyvällä pelillä erin (2-0). 
Tauon jälkeen vastassamme olikin tuttu vastus Haminan Arsi. Ensimmäinen erä oli todella tasainen ja pienen epäselvyyden jälkeen voitimme ensimmäisen erän ja lopulta koko ottelun (2-0). 
Vielä yksi peli oli pelattavana ja se oli isäntä joukkuetta Parikkalan urheilijoita vastaan. Sen pelin voitimme loistavalla pelillä (2-0). 
Kaikki saavat olla ylpeitä itsestään. Pelasimme tänään hyvin joukkueena ja verkko- ja hyökkäyspelaaminen sujui tänään hyvin. Mukana oli pelaamassa: Eelis, Eetu, Jere, Veeti, Joakim, Panu, Saku, Juho ja minä. 
Timi #5


Lauantaina pelattiin Iittala-Hallissa lentopallon C-poikien F2 poolin turnaus. Korian Ponnen pojilla olivat kaikki neljä ottelua peräkkäin, joka näkyikin sitten viimeisessä ottelussa. 

Ensin vastassa oli Luolajan Kajastuksen 2-joukkue. Tässä ottelussa päästiin kokeilemaan erilaisia pelaajakokoonpanoja. Tosin pelipaikatkin menivät välillä ihan sekaisin. Ottelun ilme oli iloista ja sujuvaa pelaamista. Helposti Ponnelle 2-0(25–14, 25–8). 

Seuraavana oli ihan uusi tuttavuus eli VaLePa Sastamalasta. Hyvä ja varma peliote jatkui ja ottelu Korialle 2-0(25–19, 25–13). 

Sitten tutustuimme Maskun Kataja Tervaporttiin. Joukkue koostui lähinnä D-ikäisistä pojista ja yhdestä tytöstä. Jatkoimme pelaajakokeiluilla ja muutaman vaihdon jälkeen joukkue kiri itsensä vastustajan ohi. Mutta liekö liian helposti saatu johtoasema vei pelaamisesta sen terävimmän terän ja erä kuitenkin vastustajalle. Seuraavassa erässä ei saatu enää otetta pelaamisesta ja koko ottelu Maskuun 0-2(22–25, 18–25). He ottivat loppujen lopuksi lohkon nousupaikan. 

Viimeisenä vastaan tuli Liedon Parma. Olimme kesällä Power Cupissa tavanneet tämän isokokoisen joukkueen ja silloin hävinneet. Nyt lähdimme hyvällä hengellä pelaamaan ja ensimmäinen erä tulikin kotiin. Toisessa erässä sitten puhti vain yksinkertaisesti loppui. Ei jaksettu liikkua ja seuraavat erät menivät näin ollen Parmalle. Koko ottelu 1-2(25-16, 20-25, 6-15). 

Näin ollen jatkamme samassa lohkossa ja ainakin VaLePa ja Parma ovat vastassa uudestaan. Neljäs joukkue on vielä auki. Nyt 11.1.2014 on lohkossa vain neljä joukkuetta, joten otteluitakin on vain 3 kuten muissakin pooleissa. 

Ja jostain kumman syystä onkin meidät siirretty vastaavaan pooliin Haminan Arsin. PuMan ja Parikkalan Urheilijoiden kanssa. Nyt siis matkaammekin Parikkalaan la 11.1.20114. 

Valmentaja Iris


Raisiossa peli luisti Matkaan lähdettiin aikaisin sunnuntaiaamuna. Bussissa oli tarkoitus nukkua, jottei yöunet jäisi liian lyhyiksi. Bussi kuitenkin hajosi vähän matkan päähän Elimäeltä. Jatkettiin matkaa toisella bussilla, ja päästiin perille, kuitenkin pari tuntia myöhässä.
Ensimmäisessä ottelussa ei oltu oikein hereillä pitkän bussimatkan jälkeen. Perussuorituksissa tehtiin virheitä. Peli oli tahmeaa ja Raision Loimu vei ottelun 0-2 (18-25, 17-25).
Toisessa ottelussa parannettiin omaa tekemistä. Peli alkoi jo sujua pikkuhiljaa. Rikala Volley White otti ottelun kuitenkin nimiinsä 0-2 (19-25, 18-25).
Viimeisessä ottelussa vastaan tuli FC-57. Tämä oli päivän parasta peliä, kaikki suoritukset alkoivat jo onnistua! Ottelu Ponnelle 2-0 (25-13, 25-16).
Mukana pelaamassa oli tällä kertaa vain 7 poikaa; Eetu, Veeti, Timi, Saku, Panu, Juho ja minä. Kaikilta hienoa parannusta loppua kohti!

Eelis #8

Monnarilla

1. Rikala Volley - KorPo 2-1. Peli meni hyvin meidän kannalta. Hävisimme, mutta he olivat vain hiukan parempia. Pelasimme omalla tasolla loppuun asti ja yritimme hakea joka pallon peliin. Kaikki pelasivat hyvin!

2. Loimaan Jankko - KorPo 2-0. Peli oli loistava! Pelasimme omalla tasolla loppuun asti, mutta he olivat paremia. Tokasta erästä olin todella tyytyväinen kaikin puolin. Pelissä oli vain pientä hienosäätöä muuten kaikki oli loistavaa.

3. Ylöjärven Ryhti - KorPo 2-0. Peli ei oikein sujunut omalla tasolla. Välillä tuli nukahtamisia ja Juholla oli polvi kipeä, joten jouduttiin vaihtamaan rooleja. Mutta olen tyytyväinen kaikkiin.

3. Haminan Arsi - KorPo 1-2. Alku oli hiukan tahmeaa pelaamista. Arsi vei ensimmäisen erän. Ei meinannut jalat liikkua eikä muistettu puhaltaa yhteen hiileen. Mutta peli korjautui toisen erän puolessa välissä ja voitimme Arsin tiukan erän jälkeen. Peli meni kolmanteen erään, jonka voitimme hyvällä omalla pelillä!
cp13 14c
Kiitos kaikille! :)

Yleispelaajat: Timi, Eelis ja Jere
Keskitorjujat: Saku, Eetu ja Veeti
Passarit: Minä, Juho ja Joakim

Panu #4 :)

cp13 14d

Tasoturnaus pidettiin Hollolassa. Lähdimme turnaukseen lauantaina 5.10 klo: 9.15. Perille päästyämme pääsimme heti saliin lämmittelemään ensimmäistä peliä varten, joka oli Luolajan Kajastuksen 1-joukkuetta vastaan. Kun ensimmäinen erä alkoi, jalkamme ei liikkunut paljon minnekään. Mutta sitten, kun olimme häviöllä noin 3-9, pääsimme vauhtiin ja voitimme ottelun 2-0.

Seuraavan ottelun vastustaja oli Luolajan Kajastuksen 2-joukkue. Pääsimme heti vauhtiin, koska meillä oli jo lämmin ensimmäisen pelin jälkeen. Voitimme ottelun 2-0 varmoilla syötöillä ja varmoilla/hienoilla hyökkäyksillä. Olimme näin voittaneet molemmat Luolajan Kajastuksen joukkueet.

Seuraavaksi meillä oli tunnin tauko, minkä jälkeen meillä oli vastassa isäntä Salpis. Yritimme kuin yritimme kerrankin voittaa Salpiksen, mutta ei se riittänyt. Hävisimme ottelun 2-0.

Viimeinen vastus oli Lempäälän Jyry, joka taisi olla kaikista otteluista hankalin. Hävisimme ottelun 2-0.

Mukana oli Panu, Timi, Eelis, Veeti, Juho, Saku ja minä. Joakim ei ollut mukana, koska hän oli valitettavasti kipeä. Jere oli mukana vain kannustamassa, koska harkoissa hän oli loukannut sormensa.

Eetu # 27