Sunnuntaina 25.11.18 pelattiin koleassa mutta muuten hyvässä hallissa.

Ehkä siitä johtuen eka erä jo pelannutta Rajua vastaan meni seisoskeluksi. Seuraavaan erään tuli lämmennyt joukkue ja hymytkin löytyivät kasvoille ja peli oli huomattavasti parempaa. Vain vastustajan paremmat ratkaisut tekivät pienen eron heidän hyväksi 0-2(16-25,20-25).

Toinen peli Kajo Poweria vastaan oli tasaista vääntämistä yli puoleen väliin eriä ja molempien erien lopussa sitten tuli harmittavat virheputket ja peli kääntyi vastustajalle. Joka tapauksessa tuli paljon onnistumisia ja arvosana siitäkin pelistä plussalle 0-2 (18-25, 20-25).

Kolmas peli emäntäjoukkuetta vastaan oli sitten todellista taistelua molemmin puolin. Kovasti kannustanut kotiyleisö antoi vielä buustia kotijoukkueelle. Pallo rallit jatkuivat pitkään ja vuoron perään johdettiin eriä, kunnes erien lopussa saatiin käännettyä ottelu voitoksi hyvien suoritusten kautta 2-0(25-20,25-21).

Koko pelireissua leimasi tällä kertaa hyvätuulisuus ja jonkinlainen rentous. Uskallettiin yrittää samoja asioita mitä pystytään tekemään myös harjoituksissa eikä suru tullut puseroon hävittyjen pelien jälkeen. Oltiin parin minuutin päästä jo hymy kasvoilla ja valmiita uuteen peliin.