Lauantaina 19.12 pelattiin lentopallon D-tyttöjen aluemestaruussarjan lohko 2 viimeinen turnaus tähän vuoteen Mäntyharjulla.

Ensimmäisessä ottelussa näkyi, ettei perjantaina päästy harjoittelemaan. Alku meni harjoittelun nimiiin ja Salpiksen Power vei sen nimiinsä. Toisessa ja kolmannessa erässä päästiin peliin mukaan ja tasaisen loppupelin veimme nimiimme 2–1(10–25, 25–22, 15–13).

Seuraavaksi oli ottelu naapuria eli Kausalan Yrityksen Timantteja vastaan. Tässä Timantit tarjosivat ensimmäiseen erään hyvän vastuksen, mutta se ei kantanut enään toiseen eräään ja ottelu meille selkeästi 2–0(25–21, 25–14). Tosin tässä ottelussa saimme hyökkäyspelimme kulkemaan.

Kolmannessa ottelussa olimme jo lämpimiä ja hyvin mukana, joten pelasimmekin päivän parasta peliä Mäntyharjun Virkistystä vastaan. Pallorallimme olivat pitkiä ja kumpikin joukkue puolusti viimeiseen asti. Meillä ei vain tehot riittäneet erien loppuun asti vaan jouduimme toteamaan MäVin tytöt paremmiksi kummassakin erässä 0–2(13–25, 11–25). Tosin emme kauden aikaan olleet kertaakaan onnistuneet Mäntyharjua kaatamaan emmekä siis nytkään.

Viimeisenä oli Salpiksen Superin vuoro. Tämä ottelu oli pitkälti harjoittelua tarkkaan hyökkäyspeliin. Vastustaja sortui useisiin virheisiin ja näin ollen ottelu kotiin  2–0(25–17, 25–20).

Näin on Etelä-Suomen aluemestaruusarjan alkulohkon ottelut pelattu ja tammikuussa jatkeaan uusien joukkueiden kanssa.